Saavutettavuustyökalut

Valikko

b hyrynsalmi

perjantai, 21 tammikuu 2022 14:29

Hyrynsalmen kunnan koronatiedote 21.1.2022, Heimo Keränen, Koronatilanteen paheneminen on tasoittumassa, mutta ilmaantuvuus on edelleen korkea koko Kainuussa

Kaikki varotoimet ovat tarpeellisia tilanteen hallitsemiseksi, koska herkästi leviävän omikron-tartunnan voi tällä hetkellä saada melkein mistä tahansa;
erityisen haastava tilanne on maakuntakeskuksessa.

Meille kaikille on eduksi noudattaa seuraavia ohjeita:

  • Oireisena tai altistuneena ei tule altistaa muita, vaan tulee pysytellä omaehtoisesti muista erossa – ja hankkiutua koronatestiin.
  • Jos olet saanut koronatestistä positiivisen tuloksen, ilmoita myös itse tapaamillesi ihmisille, jotta he tietävät varotoimena olla altistamatta muita edelleen.
  • Etätyötä ja etäkokouksia suositellaan vahvasti.  
  • Lähikontakteissa käytetään kasvomaskia ja huolehditaan käsihygieniasta, entistäkin tunnollisemmin, myös lapsille suositellaan maskien käyttöä.
  • Lisäksi tulee huomioida AVI:n rajoitukset, jotka tulivat voimaan 21.1.2022 alkaen (erilliset ohjeet on kuntosalin, kirjaston ja liikuntatilojen ilmoitustauluilla).  

Palvelut tuotetaan Hyrynsalmella lähes normaalisti, koronarajoitukset huomioon ottaen.

Kunnantalo pidetään suljettuna 4.2.2022 saakka. Kunnantalon äänestyspaikka on kuitenkin avoinna 23.1.

Tarvittaessa palvelua, voit ottaa suoraan yhteyttä kunnan viranhaltijoihin ja palvelun tuottajiin.

Nyt on erityinen syy seurata päivittäin Kainuun soten tiedotusta koronatilanteesta osoitteesta:

https://sote.kainuu.fi/kainuun-soten-koronatiedotteet 

Hyvää vaaliviikonloppua,
pysytään terveenä

Heimo Keränen, kj
Hyrynsalmen kunta
p. 044 7104 400

 

Hyrynsalmen kunta

Laskutie 1
89400 Hyrynsalmi
kunta(e)hyrynsalmi.fi

Sähköpostiosoitteet:
etunimi.sukunimi(e)hyrynsalmi.fi

Aukioloajat

Kunnanvirasto on avoinna
ma - pe klo 9 - 15
(suljettu klo 11 - 11.30)

 

 

 

 



Hyrynsalmen kunnan Facebook-kanava

Hyrynsalmen kunnan Youtube-kanava

Hyrynsalmen kunnan Instagram-kanava