Kainuussa rajoitukset ja suositukset hieman höltyvät 10.5. alkaen ja ne ovat voimassa 31.5. saakka, ellei tilanteeseen tule oleellista muutosta. Seuraavat ohjeet ja suositukset pidetään pääosin edelleen voimassa myös Hyrynsalmella:
- Maskia tai kokokasvovisiiriä tulee käyttää:
- Työtehtävissä, joissa lähikontaktia ei voida välttää kaikilla yli 12-vuotiailla, poikkeuksena perusasteen opetus
- Joukkoliikenteessä ja julkisissa tiloissa, kaupoissa, kirkoissa, museoissa ja vastaavissa sisätiloissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää
- Riskialueilta maahan palattaessa ja karanteeniin siirryttäessä sekä koronatestiin matkatessa
- Valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa toistaiseksi:
- Etätyötä suositaan myös Hyrynsalmen kunnassa – näin vähennetään lähikontakteja ja pendelöinnin ja muiden työmatkojen aiheuttamia riskejä. Lisäksi tulee välttää maakunnan ja valtakunnanrajojen ylityksiä ilman painavaa syytä.
- Kokoontumisrajoitukset voimassa toukokuun loppuun:
- AVI:n päätöksellä kaikki yli 50 henkilön tilaisuudet voidaan järjestää vain erityisjärjestelyin, turvallisuus varmistaen.
- Perusasteen opetus ja varhaiskasvatus järjestetään mahdollisimman normaalisti.
- Kansalais- ja musiikkiopistojen opetus jatkuu opetuksesta annettujen ohjeiden mukaisesti.
- Urheiluhallit, uimahalli ja kuntosalit ovat avoinna noudattaen kokoontumis- ja tapahtumarajoituksia. Kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminta on järjestettävä siten, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakteja.
- Kunnan ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteet ovat normaalisti avoinna, ja kunnan palvelut tuotetaan soveltaen näitä ohjeita. Hoito- ja hoivalaitokset toimivat normaalisti ja noudattavat varotoimia hoitotyön ja vierailujen osalta (suositellaan vain välttämättömiä vierailuita).
- Kirkoissa ja uskonnollisten yhteisöjen tiloissa tulee noudattaa seurakuntien antamia ohjeita sekä kokoontumis- ja tapahtumarajoituksia.
Huom. Kainuun sote tiedottaa Kainuun koronatilanteesta päivittäin nettisivuillaan, jonne on linkki myös Hyrynsalmen kunnan nettisivuilta.
Lisätietoja: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
t.
Kj Heimo Keränen
Hyrynsalmen kunta
p. 044 7104 400